lauantai 25. huhtikuuta 2015

Satularumbaa..

Jälleen kerran vietimme päivän satula-asioissa! Larallehan ostettiin viime huhtikuussa Prestige Passion D Turun sovitusreissulta, mutta kuinka ollakkaan, emme tuota satulaa ehtineet kunnolla sisäänratsastaa kun olimmekin jo saikulla. Ja saikkuhan kesti koko loppuvuoden. Joulukuussa otin Passionin taas uudelleen käyttöön ja sillä mentiinkin muutama kuukausi, aina tähän päivään asti. Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että satula on alkanut painaa ja keikkua selässä mitenkä sattuu. Suuntasimme äitini kanssa tänään siis Hyvinkäälle, toiveena uusi satula!

Ikäväkseni huomasin, että Hyvinkäällä ei voinutkaan heti ratsastaa, mutta sainkin kokonaiset kuusi satulaa sovitettavaksi kotiin. Toisaalta ihan hyvä, koska hevonen on rennompi kotona. Ainakin aikasempina kertoina Lara on ollut viulunkielenä, jos ollaan satuloiden kanssa rägnätty... Ensin vähän keskusteltiin, tutkittiin ja katseltiin. Lopulta pinossa oli kuusi satulaa, jotka saattaisivat olla Laralle hyviä. Saimme välityksenä tietoomme Sveitsiläisen satulagurun vinkkejä (hän on entinen Prestigen työntekijä) ja enemmän käsityksiä mm. romaaneista. Ogilvy joutaa nyt jäähylle ja mattes palaa käyttöön. Vaikka satula istuisikin, on mattes silti hyvä pitää välissä, sillä satulan täytyy päästä elämään hevosen selässä. Satulan ollessa hevosen selässä esim. käytävällä, sen tulee nousta _vähän_ takaa. Siis niin, että takakaaresta painamalla se joustaa alaspäin. Ihmiset ostavat nykyään liian jämpetä satuloita, jotka eivät sitten joustakkaan enää liikkeessä.

Kuuntelimme puolitoista tuntia erilaisia asioita hevosen anatomiasta, ruokinnasta, nivelistä, lihaksistosta, satuloista, painopisteistä yms.. pää on vähän pyörällä kaikesta! Lara kun on vielä saikulla, niin olisi hyvä, että satula olisi vähän reilumpi. Tällöin voin laittaa ensin paloja mattesiin eteen ja sitten tarvittaessa aloittaa niiden vähentämisen. Vastaavasti joitakin satuloita voi myös koneellisesti leventää ja kaventaa. Mitkäs ne satulat sitten olivatkaan?

Erreplus JD
Erreplus JF Shoulder free (lupaavin tähän asti, kuten edellinenkin. Huomatkaa innovatiivinen lapatila)
Prestige Michel Robert (huom, ei Michael). Tämä olisi vielä edukkaampi, uutta vastaava testisatula
Prestige X-Meredith. Tässä satulassa on sisässä ''ilmastointiaukkoja'', jotka parantavat hengittävyyttä. Satula on lisäksi laadukasta lux-nahkaa. 
Devocoux, vähän kuvaa vastaava. Nämähän ovat kaikki mittatilauspenkkejä.
Jokin vastaavanlainen Cliff Barnsby..
Tämmöstä tällä erää. Mielenkiinnolla odotan huomista! Tallintäyteinen päivä, vähän talkoohommaa ja satulajuttuja. Taidan kuljetella kameraa mukana!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Huhtikuu

Moikka!
Huh, miten taas on kevät vierähtänyt näin nopeasti... Synttäripäiväkin meni ohi yhdessä hujauksessa! Laralle kuuluu ihan hyvää, sai jälleen tänä vuonna rivin kaltaista rupea jalkoihinsa. Sitä ollaan sitten hoivailtu ja putsattu, joten eiköhän se siittä.

Satulakriisiä podemme jälleen. Huomasin yhtenä päivänä, että satula on aivan liian kapea ja on jopa kuluttanut vähän karvaa pois sään kohdalta. Lara aristi, kun kokeilin painaa siitä kädellä. Aiemmin se ei ole aristanut sään kohdalta, joten mikäpä muukaan voisi olla kyseessä, kuin satula. Laralle on tullut huomattavasti massaa nyt molemmin puolin säkää, hyvähän asia tämä vain on! Sovimme satulansovituksen Hyvinkään Horsewellille, jonne kuskaamme Laran. Uskoaksemme sieltä löytyisi meille oikea penkki :)
kaunotar <3

Tällä hetkellä menen Laralla ilman satulaa ja Taru käy juoksuttelemassa kun itse en ehdi paikalle. Koulu haittaa harrastusta, vai miten se nyt meni. Eipä ole juuri nyt kilpailujakaan tähtäimessä, joten ei tämä pieni kevyt jakso haittaa mitään. Laran pitäisi muuttaa nyt toukokuun puolen välin paikkeilla meille kotiin taas kesäksi laitumelle, en malta odottaa! Kesäksi olisi myös jotain superkivaa ylläripylläriä tiedossa, mutta en paljasta sitä vielä! ;)

Tänään on tosiaan siis syntymäpäiväni, 22 vuotta tuli mittariin. Ei tunnu missään! Lähden tätä juhlistamaan katsomalla WÖYH!- nimistä bändiä Kouvolan House Of Rockiin. Flunssan ja jäätävän kurkkukivun ansiosta menen tee-linjalla :)

Hoivasin myös toisenlaista sairastavaa konia.. 

Mukavaa kevättä vain kaikille, eiköhän se postaustahti kiihdy kun taas pääsen vauhtiin! Tuo kahden viikon kuumesairastelu ja samaan syssyyn sattuneet Kankaanpää-viikonloput ovat vierottaneet mua ja Laraa toisistaan. Onneksi mulla on ahkera liikuttaja-apu, joka jaksaa Laran kanssa touhata kun itse en ehdi. Omatuntoni on todella huono ja tulen tosi surulliseksi kun en pääse tallille. Onhan se maailman paras tamma <3