torstai 15. tammikuuta 2015

Kuvaton postaus... again.

... mutta blogia olen luvannut päivittää, joten täältä pesee! Ilman kuvia tosin.

Eilen menin Laran kanssa ensimmäistä kertaa selästä käsin! Larahan tiputti jo sunnuntaina kenkänsä, joten kaksi päivää meni talutellen. Menin kentällä ja neiti käyttäytyi moitteettomasti kahdesta kevyestä päivästä huolimatta. Kengityksessäkään neiti ei kummempia hötkyillyt, joten oli makupalansa ansainnut! (herkkupeppu, niinku omistajansakki)

Tänään heräsin aamulla normaalisti koulua varten, mutta yhtäkkiä kesken ehostautumisen iski todella huono olo. Jaffaa ja vattalääkettä, mutta ei auttanut. Heitin siinä sitten vähän pitkää sylkeä, tekstari kaverille, että koulupäivä jää nyt välistä ja takaisin petiin. Heräsin sitten siinä kello 13.56. Siis ihan oikeesti, nukuin iltapäiväkahteen!? Taisin ollakkin kipeä. Tosin yöni olen valvonut selkäsärkyjeni takia, eikä loppua näy. Ensiviikolla käyn tarkistuttamassa itseni.

Sen verta sain itseani eloon (kiitos jugurtin, joka laski alas), että vedin ratsastuspöksyt jalkaan ja suuntasin tallille. Suojalumi, sulaminen ja pakastaminen olivat tehneet hallaa kentälle, joten päätimme Larssonin kanssa suunnata kentän vieressä olevalle pellolle. Oloni oli niin heikko ja hevonen jännittynyt, että päätin lopettaa heti alkuunsa turhat ''pää nyökyssä''-yritykset. Toisinsanoen peltobaanailua hevosen ehdoilla, ainoana tehtävänäni oli pysyä kyydissä. Laukattiinkin monta kierrosta ja se olikin ilmeisesti neidin mieleen. Virtaa tuntui riittävän!

Toivottavasti kuvattomat postaukset loppuvat pian, sillä tilasin juuri uuden kameran! Canon EOS 7D:n pitäisi tipahtaa smartpost-luukkuun lähipäivinä. Rakas vanha EOS 400D:ni pääsee viettämään leppoisampia eläkepäiviä ja opettamaan äitiäni valokuvauksen saloihin. Tai minä ilmeisesti saan alkeiskurssia pitää, saa nähä mitä tulee. Lyhyt pinna on meinaan perinnöllistä :D

No, ei siitä sen enempää. Huomenna viikonloppuani tulee piristämään lähetys Kankaanpäästä <3 sellainen rakkauspakkaus kauhean tavarakuorman kera. Niin ja Equipen penkkikin taisi saada ostajan, vihdoin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti