tiistai 28. tammikuuta 2014

write this post for no reason


Heippa vain!

Otsikkokin sen kertoo. Eipä oikeastaan ole mitään sen erikoisempaa asiaa :)

Laardipylly tänään
Viimeinen viikko on mennyt toosi tylsästi. Pääsiin liikkumaan vasta keskiviikosta eteenpäin, kun pakkanen lauhtui. Sitä ennen hömpöteltiin kentällä syväjäässä. Tiistaina 21 pvä Laralla kävi hieroja, ja neiti oli ihan vain pikkuisen jumissa. Oli takajalat vain mennyt alta, kun oli tehnyt niin kipeetä. Seuraavana päivänä ratsastin neidin kentällä ja taipuisuus oli verrattavissa kakkosnelose pätkään. Ihan rautakanki siis koko koni! Vasempaan ohjaan ei ollut mitään asiaa ottaa kiinni. No eipä mitään, loppuviikko mentiinkin varovaisesti ja koeteltiin vain ahkerasti taivutella. 

nokun on kylmä
Ostin myös vihdoin ihan oikeat hevoskannukset! Tähän asti olen pärjäillyt 15mm kannuksilla, mutta nyt tempaisin ja tilasin itselleni Lamicellilta 20mm kannukset! Hyvästi ponivuodet, meikä on siirtynyt vihdoin oikeasti hevosiin. Koeajoin kyseiset kidutusvälineet kentällä ja voin kertoa, että rupesi menemään pohjeavut nopeammin läpi. Ei tarvinnut montaa kertaa napauttaa. Seuraavana päivänä neiti ottikin sitten pienimmästäkin hipaisusta nokkiinsa. Taisi siis tehota. Lara kun on välillä tooooooooosi TOOOSI hidas pohkeelle, mutta juoksee kumminkin alta. Ehkä nyt alkaisi menemään läpi pienemmällä käskemisellä.

luonnollista hevosmiestaitoa 
Hieroja kävi myös tänään. Oli vieläkin neiti ihan kamalassa jumissa, mutta esimerkiksi selkä oli tosi hyvä. Pahin jumi on vasemmalla puolella kankussa. Myös kintereissä oli nestettä, täytyy nyt alkaa seurailemaan. BOT-verkkoloimi tilaukseen ja ponstania naamaan. Täytyy myös kiinnittää huomiota loimitukseen. Olen elänyt siinä uskossa, että loimitan melkein liikaakin (tallissa lattialämmitys, luksusta!), mutta nyt täytyy ruveta seurailemaan. Laran karsinapaikka on ikkunan vieressä, joten voi olla että ottaa herkemmin vedosta jumia. Vasen kylki kun on aina ikkunan puolella. No, nämä on näitä! 

Petran Design-suitset
Onneksi multa löytyy BOT-selänlämmitin, joten sillä mennään nyt kunnes loimi saadaan järkättyä. Äiti lupasi sponssata tuota loimea, kun se on oikeestaan tässä tilanteessa välttämätön hankinta. Yritin myös koko päivän soittaa 3:lle eri eläinlääkärille ponstan-kuuria, mutta en saanut ketään kiinni enkä takaisinsoittoja.. hmh jokseenkin harmittaa, aamulla uusi yritys. Onneksi kaapista löytyi levyllinen ponstaneja, joilla pärjätään aamu ja ilta :) Mitäpä meidän lääkekaapista ei löytyisi!

Olin tosi villi kun täti ryykäs kauheet kannukset maksaan
Ja hei, sain työnantajalta siunauksen Saksaan lähdöstä. Suomeen palatessa työt jatkuisi. Yllättävää kyllä, pomo oli superymmärtäväinen ja sanoi, että jos tuollainen mahdollisuus on niin sitä ei kannata missään nimessä skipata. Olin varautunut kiroilutulvaan ja ehdottomaan eihin. Vitsi mikä fiilinki!

En osaa oikein vieläkään ajatella, että huhtikuun alussa matkustaisin 26h laivassa. En kumminkaan ole ollut laivassa kuin pari kertaa, viimeksi alle 10-vuotiaana. Ja mähän olen se tunnetuin matkaressaaja.. Pahoinvointilääkkeet ja rauhoittavat mulle vain! Saiskohan matkan ajaksi nukutuksen? Nuijalla? Sisko, äiti ja Juha ovat lupautuneet poikkeilemaan, niin ei olla ihan niin kauaa erosta. Pahinta on edelleen asumusero rakkaasta Nuhiksesta.. Skype on onneksi keksitty, ehditään nähdä toisiamme vielä kuitenkin loppuelämä (ellei nuhis tajua juosta karkuun pian) <3
Lauha keli = äkkiä ees ristikkoa alle!

Oon niin sekaisin etten tiedä miten päin olisi! Mitä pitää pakata? Pärjäänkö? Häpäisenkö itseni huonolla ratsastustaidollani? Revitäänkö Lotan kanssa päät irti toisiltamme saman katon alla? nyt niitä rauhoittavia kiitos! Ilokaasua mukaan.

Okei, menen nyt nukkumaan. Kauhea päänsärkykin tuli tästä ressaamisesta. Apua :D

3 kommenttia:

  1. niin musta ei välitetä vaikka jään tänne. Niisk. Selvä ei tartte tulla takasin! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillon loppuelämä aikaa olla yhes, 3kk on vaa hyttysenkusi itämeres😬😍

      Poista