tiistai 11. kesäkuuta 2013

Valkeakoski 9.6.2013

Heeloou!

Käväistiinpäs taas vähän kilpailuissa :) Petran Tallin tiimi PCCR (ProCrossCountryRiders.. haha) Petra&Heidi edustivat ihan mallikkaasti.

Eka este! Kääntää kääntää
Lauantaina vietiin hepat jo Petralle. Lara oli ihan innoissaan kun näki trailerin, mutta poniini ei olisi laitumesta halunnut luopua. Pesin Laran oikein kunnolla, öljysin varusteet ja maalasin saappaat nahkamaalilla. Saappaista tuli kuin uudet! En oikein oo pitäny niitä niin hyvin kuin pitäisi.. hups.






Oma arvioitu lähtöaikani oli n. 13:45, joten hirveän aikaisin ei tarvinnut herätä. Tällä kertaa en edes jännittänyt kamalasti! Valkeakoskella suunnistimme melkein heti kahvioon lätyille, ai että teki hyvvöö! Tuskailin hetken radan opettelun kanssa ja mentiin laittamaan Laraa kuntoon. Näissä kisoissa oli sama arvostelu kuin TRS:n kisoissa, eli 7 estettä, ei uusintaa. Tosin näissä kisoissa jaettiin sijat, joten piti ratsastaa myös aikaa.

kolmosokseri. pelottavin este!
Verkassa Lara oli tosi reipas ja liikkui pohkeesta vähän liiankin hyvin eteen. Se on aina sen verran jännittynyt, ettei malttaisi kulkea nätisti peräänannossa ja itse olen niin jännittynyt etten edes saa aikaiseksi ratsastaa heppaa sinne :D No kyllä neiti kuitenkin kuunteli nyt vähän apuja ja rentoutui vähäisen. Otettiin verkkahyppyjä vasempaan ristikolla ja pystyllä (ensin 70cm, sitten 80cm) ja oikeaan okseria samoilla korkeuksilla. Sain tuotua oksereille hyvään paikkaan ja olin tyytyväinen.

Radalla Lara oli ihan huippu! Se tuntu niiiin hyvältä ratsastaa. Ei tarvinnut kuin näyttää este niin Lara meni ja paikatkin osui aika hyvin nappiin. Saatiin ihan hyvä aika, se oli jotain 50s. :) Radalla oli yksi ihan ihme kaarre, nelossarjalta vitoselle. Neloselta piti tehdä melkein täysi U-käännös... Onneksi oikea pohje jäi ulkopohkeeksi, niin sain neidin kääntymään ihan ok.

Otettiin ensin satula pois ja mentiin juottamaan hevosta. Luokan lähestyessä loppua tuli esiin ajatus, että mitä jos sijoituttiinkin, kun aika oli ihan hyvä. Laitettiin satula selkään ja mentiin odottelemaan kentän viereen tuloksia. Kuuluttaja sanoi viiden parhaan nimet ja meidän nimi ei siinä joukossa oltu. Lähdettiin sitten riisumaan hevosta. Olin juuri saanut satulan pois, kun yhtäkkiä nimeäni kuulutetaan koko ajan ja perääni kyseltiin. Heitin satulan selkään (en laittanut vyötä kiinni siinä paniikissa.. satula tietenkin tippui matkalle. huoh) ja lähdin taluttamaan kiireessä kentälle. Anna noukki satulan matkalla ja kentällä jo käteltiin ensimmäisiä. Päädyin siis menemään vain taluttaen paikalle :D Sanoin vaan ruusukkeen ojentajalle et tuli pikkasen puskista kun nimeäni ei eka sanottu. Ei kuulemma vain huomattu että kuudeskin sijoittui.. Ei päästy kunniakierrokselle, vaikka Lara kovasti olisi halunnutkin. Talutin kentältä pois ja Lara sai nameja <3 On se hieno heppa :) PARAS!

Petra sijoittui Uffen kans hienosti sijalle 2/12. Voittaja veti radan ihan täysiä ja Uffe aina näyttää, niinkuin sillä ei olisi kiire mihinkään.. Silti se on niin nopee! Voitettiin vielä oikein paidatkin! :D

Takasintulomatka oli aika väsynyt, käytiin mäkkärissä ja cittarissa (petran munkinhimo piti sammuttaa) ja loppumatkan nukuin tyytyväisenä. Viiden tunnin yöunet teki tehtävänsä! (eeen ollut katsomassa Kotiteollisuutta paikallisessa.. enkä ainakaa yömyöhään. en.)
Viimeselle tultiin lujaa :D

<3 Heidi ja Lara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti