maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kadonneen vasemman pohkeen arvoitus

Moikka!
Perjantaina Laralla kävi Hanna hieromassa ja saatiin sellaista palautetta, että neiti on vasemmalta puolelta kaulasta ihan jumissa. Oikea puoli oli OK, samoin vasen puoli muuten. Kyllähän sen ratsastaessa huomaa kun taivuttelee, että oikeelle menee mutkitta mutta vasemmalle ei sitten millään. Varmaan puolen tunnin jälkeen Lara örähti ja alkoi rentoutumaan. Kyllä näki että heppa nautti! Ainut vaan, että Lara ei meinannut jättää Hannaa turpansa kanssa rauhaan. Täytyy koko ajan valppaana katsoa, että mitä tuo täti silittelee :)
Maailman kaunein silmä <3
Hieronnan jälkeen puettuna :)
Lauantaina Kaartisen Eeva tuli pitämään kouluvalkkua. Odotin innolla sitä, mikä vaikutus hieronnalla ratsastettavuuteen on. Lisäks edellisen päivän vapaapäivä vähän jänskätti, kun hevosella tuntu olevan virtaa vähän liikaakin... Onneks Petra olikin kertonu musta ja mun historiasta + siitä, kuinka vähän aikaa Lara on mulla ollut. Lisäks kerroin mun kadonneesta vasemmasta pohkeesta.
Teetä kuumeseen ja finrexinit loppu!
Aluks työskenneltiin käyntiä kuntoon ja katottiin mun istuntaa jne. Sitten otettiin lyhyitä ravisiirtymisiä ja koetettiin ihan vaan istunnalla tehdä ne. Laralla oli sen verran virtaa, että aluks meni vähän turhan monta askelta ennenkun sain siirtymään käyntiin. Luulin aina et könötän liikaa etukumaraan, mutta ilmeisesti siirtymisissä nojaankin vähän liikaa taakse. Jouduin siis nojaamaan (''niiaamaan'') aavistuksen eteen ja se toimi ihan oikeesti! Taas ollaan astetta fiksumpia. Kun käynti alko sujumaan, siirryttiin raviin ja tehtiin lyhyitä käyntisiirtymisiä.
Lisää kuvateksti
Laran vinoutta (ja samalla yritettii löytää mun vasuria) ruvettiin korjaamaan harjotusravissa ympyrällä niin, että sisäohja johti, mutta asetus oli ulos. Ei meinannu aluks millää upota mun kaaliin, mut jotenki Lara alko rentoutuun ja ravista tuli tosi mukavaa. Tehtiin tota ympyrää aina hetki, sit suoraa uraa, 3-kaarinen kiemuraura ja takas ympyrälle. Samaa molempiin suuntiin.
Ilona poseeraa :)
Laukkatyöskentelyssä tehtiin samaa eli johtava sisäohja ja asettava ulko-ohja. Tuntuu jotenki ristiriitasella mutta kyllä se vaan toimii. Laukka rupes pyörimään ja oma istuntakin helpottu. Vasemman pohkeenkin sain tosi hyvin kiinni. Ekoja kertoja mooooneen moooooooneeeen vuoteen tunsin vasemman pohkeeni hepan kyljessä. Ihanata ihanata!
Tallikoira matkustaa :)
Kyllä saatiin taas lisää mietittävää ja hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen. Ainut miinus oli se, että valkun aikana satoi rakeita niinku esterin... no siis jäätävän paljon. Ja kuumehan mulle tietenkin nousi! Laitoinki sit eilen hevosenhoitaja/orja/jokapaikanhöylä Annan selkään. Annan kouluratsastusmotivaatio ei ollut ihan huipussaan ja Lara totes että ei kans jaksa työskennellä kun eilen tehtiin mukamas tarpeeks ;) Käväsin sit itekki vähän selässä varusteinani tennarit ja tuulipuku.. Ei ihan paras ratkaisu!
Tänään varmaankin juoksutan kun Laralla oli aamusta raspaus. Huomenna taasen Kallen valmennusta :)
mmm peanut butter cups! amerikan tuliaisia, maistuu snickersiltä :D
<3: Heidi ja Larhis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti