Elin vaihetta, jolloin tuntui ettei mikään onnistu. Ratsastus tuntui pakkopullalta ja tulin liian usein kotiin itkien. Omistin silloin haastavan pv-tamman Disan, jonka kanssa vain ei sujunut. Disa oli minulla jo toista vuotta, enkä ollut päässyt kunnolla kilpailemaan tai valmentautumaan. Kärsin mm. pahasta estekammosta, koska luotto hevosiin oli mennyt täysin. Päässäni pitkään muhinut ajatus oli viimein otettava toteen ja päätin myydä Disan kotiin, missä neiti pääsisi kilpailemaan rohkeamman ratsastajan kanssa. Aloin siis etsimään luottohevosta esteille samalla kun vastailin kyselijöiden sähköposteihin.
Hakukriteerinä oli vain muutama asia: ei saisi olla ruunaa eikä mikään kuumakalle. Katselin läpi kaikki hevoset, isot ponit ja jopa kylmäveriset, mutta mikään ei oikein napannut. Juttelin sitten yhden kaverini kanssa asiasta ja hän vinkkasi että heidän 6v tamma olisi myynnissä, on kiva ja tuu kokeilee! Löysin kuitenkin myynti-ilmotuksella ihan kivan näköisen ruunan ja lähdettiin katsomaan sitä Keski-Suomeen. Pettymyshän se oli, en uskaltanut edes hypätä ollenkaan. Siinä harmissaan ajeltiin kotiinpäin kun meidän äiti sai ahaa-elämyksen, että nyt lähdetäänkin sinne Espooseen kattomaan Laraa! Aamulla kuudelta alkanut reissu loppui iltakymmeneltä.. ah ihanaa!
Eli tosiaan pikainen soitto ja sovittiin että kolmen tunnin päästä oltaisiin heppaa katsomassa. Tiedän, että se mitä nyt sanon on maailman ällöin klisee, mutta vaan niin totta. Lara kurkkasi karsinastaan niin söpönä ja ystävällisenä, että se sulatti meidän kaikkien sydämmet. Äiti olis sen varmaan jo kotiin ottanutkin, sanoin vaan että anna mun nyt eka ees ratsastaa! Mutta jo alkukäynneissä tiesin, että tää on se mitä haen. Ihan kuin mun ensimmäinen hevonen Mambu eli täydellinen. Tiesin heti että tämä hevonen otetaan, mutta halusin silti käydä vielä uudemman kerran kokeilemassa. Onneksi käytiin, minä estekammoisena viiletin metrisen okserin yli hangon keksinä :)
Laran hakuprosessi olikin vaikein.. meillä on tunnetusti huonoa tuuria hevosten kanssa ja näköjään kun mikään ei voi mennä pieleen niin pakko oli JOTAIN vastoinkäymistä tähän väliin laittaa. Ensimmäisen kerran raju lumimyrsky perui reissun (hevosauton kanssa 4h suuntaansa, eli ei mikään pikkureissu). Toisen kerran päästiin parikymmentä kilometriä kun tulin niin huonovointiseksi ettei voitu enää kuin kääntyä ympäri. Joku norovirus iski juuri silloin! Kolmas kerta toden sanoi ja hevonen saatiin talliin vihdoin :)
Näiden kolmen viikon aikana olen saanut tutustua ihanaan tammaan. Lara on karsinassa super ihana ja hellyyden kipeä, taluttaessa voi suunnistaa ominpäin heinäkasalle ja ratsastaessa ehkä vähän laiska, mutta josta löytyy tarvittaessa poweria. Ensimmäisellä kunnon hyppykerrallamme mentiin 85cm pysty, ja se oli mulle henkinen voitto.
Tällä kaudella tavoitteena olisi kilpailla niin paljon kuin mahdollista ja voittaa tosiaan se luottamus esteille. Syksyllä edessä häämöttävät Niinisalon kenttäkisat ja harrasteluokka! Hui! Mielenkiinnolla odotan mitä meistä tulee.. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti